Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Humanitaarisen maahanmuuton rajoittamisesta on viime aikoina keskusteltu paljon. Maahanmuuton rajoittaminen on kuitenkin käytännössä hankalaa. Jo nykyinen perustuslakimme käytännössä vaatii Suomea ottamaan vastaan melko suuren osan turvapaikanhakijoista. Ydinongelma on se, että nykyinen perustuslakimme vaatii meitä kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Useimmissa kehitysmaissa ihmisoikeuksia ei...
International Energy Association on varoittanut, että raakaöljyn tarjonta saattaa kääntyä laskuun jo vuonna 2015. Tämä ennuste tulisi huomioida energiapolitiikassa, sillä yhteiskuntamme on nykyään merkittävässä määrin riippuvainen öljystä. Kun öljy alkaa loppua, se joudutaan korvaamaan muilla energianlähteillä. Joudutaan esimerkiksi siirtymään öljyllä kulkevista autoista sähkö- tai...
Lannoitteiden verottamista on esitetty keinoksi vähentää vesistöihin valuvia lannoitteita. Ongelmaksi on mainittu, että lannoitevero heikentäisi maatalouden kannattavuutta. Ongelma poistuu korottamalla maataloustukia saman verran kuin lannoitevero keskimäärin nostaa viljelyn kokonaiskustannuksia. Tällöin viljelijöiden kokonaisuudessaan saamat maataloustuet pysyvät keskimäärin samansuuruisina, kun...
Laki kansanryhmää vastaan kiihottamisesta kieltää uhkaamasta, panettelemasta tai solvaamasta mitään kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää. Laki on ongelmallinen, koska käytännössä sitä sovelletaan epätasa-arvoisesti. Esimerkiksi koraani sisältää monia kohtia jotka voitaisiin tulkita kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi. Koraanissa solvataan juutalaisia kieroiksi (5.12-5.13,4....
Kustannuslaskenta tarkoittaa sitä, että lasketaan mitä jonkin tuotteen tai palvelun tuottaminen maksaa. Kustannuslaskentaa siis tarvitaan kaikissa liikeyrityksissä, mutta sitä voisi soveltaa enemmän myös julkisiin palveluihin. Esimerkiksi julkisen terveydenhuollon organisoinnissa voitaisiin tehdä parempia päätöksiä jos olisi tiedossa, mitä palveluiden tuottaminen vaihtoehtoisilla tavoilla...
Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa. Uusiutuvien energialähteiden käyttö on kannatettavaa, mutta ei voi laskea sen varaan, että niistä saatava energiamäärä pystyy korvaamaan öljyn loppumisesta ja olemassaolevien ydinvoimaloiden käyttöiän loppumisesta syntyvän vajeen. Jos ydinvoimalupia kuitenkin myönnetään vähemmän kuin on hakijoita, niiden myöntämiseen liittyy myös korruption mahdollisuus....
EU saattaa tarjota uusia mahdollisuuksia julkisen hallinnon kustannussäästöihin. Paljonkohan esimerkiksi eri EU-maiden lääkelaitokset tekevät päällekkäistä työtä jonka voisi jättää EU:n vastuulle ja säästää kuluja? Tarvitsevatko eri EU-maat omia lääkelaitoksia? Eihän Yhdysvalloissakaan ole jokaiselle osavaltiolle erillistä lääkevalvontavirastoa.Voisikohan lääkelainsäädäntöä yhtenäistää EU:ssa...
Atte Saarela
Helsinki
Sitoutumaton
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?